Genre: elämäkerrallinen teos
Liian lyhyt elämä kertoo surusta, menetyksestä ja elämän pysähtymisestä, siitä miten yhtäkkiä asiat voivat kääntyä päälaelleen. Tarina alkaa synnytyssalista, jossa yhtäkkiä ei saadakaan vauvan sydänääniä kuulumaan. Kaikki käy nopeasti, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Syntyy lapsi, joka pitkän elvytyksen jälkeen saadaan siirrettyä teho-osastolle, mutta jota mikään ihmisen teko ei pysty pelastamaan. Pieni Akseli-poika elää vain 46 tuntia. Mitään syytä tragedialle ei löydetä; diagnoosiksi tulee kohdunsisäinen kätkytkuolema.
Teresa-äidin elämä pysähtyy. Hän lamaantuu ja jää sängyn pohjalle seuranaan päässään taukoamatta soivat laulujen sanat. Puoliso ja kaksi pientä tytärtä yrittävät herättää äitiä takaisin arkeen, mutta Teresa ei jaksa eikä kykene. On heinäkuu, koko Suomi on lomalla, ja apua on vaikea saada. Ihmiset eivät osaa lähestyä häntä, joka on kokenut suurimman mahdollisen menetyksen; eihän lapsensa menettäneelle vanhemmalle ole edes mitään nimitystä.
Laine-Puhakainen kertoo koskettavasti äidin tuskasta ja tunteista, myös niistä raadollisista, joita yleensä ei uskalleta tunnustaa. Kirja on niin elämänmakuinen ja kipeä, että sitä on vaikea kuvailla millään sanoilla. Ehkä parhaiten kertoo se, että olen lukenut kirjan kolme tai neljä kertaa, ja joka kerta itkenyt ensimmäisen luvun ensimmäiseltä sivulta tarinan viimeiseen lauseeseen asti
Liian lyhyt elämä on upea lukukokemus, joka pysäyttää ja kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä. Laine-Puhakaisen teksti on alastonta ja peittelemätöntä; surun kuristavaa otetta kuvataan niin taitavasti, että lukija uppoutuu myötäelämään menetystä ja sitä seuraavaa vuotta.
Raskaasta aiheesta huolimatta kirja on nopea lukea. En kuitenkaan suosittele sitä vauvaa odottaville perheille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti