Genre: vaikea määritellä
Joanne Harris kuuluu lempikirjailijoideni joukkoon. Olen ostanut kaikki hänen suomennetut kirjansa. Harrisin tyyli on unenomainen, hän kuljettaa tarinaa taitavasti, usein lukijaa harhauttaen. Kirjat ovat herkullisia ja mielikuvituksellisia, eivät kuitenkaan samalla tavalla "aikuisten satuja" kuin esim. Cecelia Ahernin, vaan voisivat melkein olla totta.
Sinisilmän kiitoksissa Harris mainitsee, että tämän kirjan kirjoittaminen on ollut vaikeampaa kuin muiden. Sen huomaa. Unenomaisesta tulee epäuskottava, aiemmin taitavasta ajan virrassa seikkailemisesta sekavaa ja vaikeatajuista. Muiden kirjojen taitavat vihjeet, jotka kiihottavat lukijaa ahmimiseen asti, muuttuvat Sinisilmässä keinotekoisiksi ja kömpelöiksi. Päähenkilöiden persoonallisuuden muuttuminen ei suju luontevasti. Kun muut Harrisit saavat lukijan toivomaan, ettei kirja koskaan loppuisi, Sinisilmä tuntuu venyvän ja vanuvan kuin tukkaan tarttunut purukumi.
Mikäli kyseessä olisi joku muu kirjailija kuin Harris, olisin varmaankin luovuttanut kirjan keskivaiheilla. Nyt odotin koko ajan, että tapahtuisi jotain, joka pelastaisi lukuelämyksen, kääntäisi mielikuvan kirjasta päälaelleen. Sellaista ei tapahtunut. Kirja oli sanalla sanoen pettymys. Viimeiset luvut kahlasin läpi ainoastaan tympääntyneenä, odottaen koko ajan että pääsisin kirjasta eroon.
Kirjan päähenkilö, B.B., elää kahden veljensä ja äitinsä kanssa. B.B.:llä on harvinainen synnynnäinen ominaisuus; hän on synesteetikko, jonka aistit sekoittuvat keskenään aiheuttaen rankkojakin fyysisiä oireita. Synestesiasta kiinnostunut tohtori Peacock ottaa pojan hoiviinsa, kouluttaa häntä ja kirjoittaa tutkimusta B.B.:n lahjasta - kunnes löytää vielä paljon mielenkiintoisemman tapauksen: pienen sokean tytön, joka näkee musiikin väreinä. B.B. jää syrjään, ja hänen kunnianhimoinen, julma äitinsä antaa pojan tuta pettymyksen, jonka hän äidilleen aiheutti.
Kirja koostuu kokonaan B.B.:n ja toisen päähenkilön, Albertinen, blogimerkinnöistä ja niiden kommenteista. B.B.:n ja Albertinen elämät kietoutuvat yhteen, mutta eivät kiehtovasti, vaan kankeasti ja epäuskottavasti. Taustalla elää lasten pettymys ja hylkäämisen tunne, joka purkaantuu kostofantasioina internetissä. Mutta kuka onkaan se, joka tekee fantasioista totta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti